Blaencamel-kojun pojat myyvät Riversiden torilla oman tilansa luomuvihanneksia. He myös valmistavat tuotteistaan mm. punajuurihummusta, kirsikkatomaattikastiketta sekä tulista ja makeaa chilikastiketta.

Englantilainen vs. suomalainen ruoka eli friteerattua Mars-patukkaa ja unohdettuja metsän antimia 0

Opiskelen kolmatta vuotta Walesin pääkaupungissa Cardiffissa, ja tapasin vastikään suomalaisen kaverini joka oli Cardiffissa vaihdossa vuosi takaperin. Hän alkoi välittömästi muistella vaihtoaikaansa nostalgisin sanankääntein, mutta muisteloiden kohteena eivät olleet kohmeiset talviyöt opiskelija-asunnossa kuumavesipullon kanssa tai loistavat retkemme ympäri brittien saaria, vaan ruoka. Siis hyvä ruoka. Kaverini kaihosi idyllistä sunnuntaitoria, mahtavia libanonilaisravintoloita sekä tavallisia supermarketteja joiden paketissa myytävät kinkkuviipaleet olivat paksuja kuin joulupöydässä, ja hummusta sai kuutta eri makua. Hän makusteli mielessään sitruuna-korianterihummusta, paprikahummusta ja hummusta marokkolaiseen tapaan. Muistutin häntä hummuksesta pestopäällysteellä.

Tosiasiassa Iso-Britannialla on, kuten Suomellakin, maine surkeana ruokamaana. Suomen mainetta ei edistä suomalaisten tapa vähätellä kaikkea mahdollista siitä huolimatta, että mustikkapiirakka kotimaisista kunnon mustikoista ja lohikeitto suomalaisen, aromikkaan tillin kanssa kelpaisi varmasti hienostuneemmallekin suulle. Tosin Suomen ruokamainetta eivät luultavasti edistä myöskään sellaiset perinneruoat kuin mykyrokka.

Britit eivät ole aivan niin vaatimattomia – millä muulla maalla on otsaa lisätä maansa nimen eteen Great – mutta kuuluisat kolmioleivät ja fish’n’chipsit levinneenä katukiveykselle fudismatsin jälkeen ovat tehneet tehtävänsä. Legenda kertoo myös, että skotlantilaisissa pubeissa myydään friteerattuja Mars-patukoita.

Ranskalainen Loic valmistaa Cardiffin Riverside-torilla aitoja, bretagnelaisia creppejä, joihin saa halutessaan esimerkiksi karamelliomenatäytteen. Karamellikastikkeen Loic valmistaa itse.

Torille mars!

Tämä on kuitenkin vain pintaa. Totuus on, että brittien ruokakulttuurissa on paljon oikeasti loistavia piirteitä: herkulliset juustot – luulitko, että se kaupassa myytävä ja hampurilaisten väliin laitettava keltainen sulatejuustoviipalekammotus on cheddaria? – ja ihastuttavat torit tulevat ensimmäisenä mieleen. Suomessa toreilla käyminen on eliitin puuhaa koska kaikki maksaa uskomattoman paljon. Cardiffin sunnuntaitorilla ostan usein parilla kympillä kassin aivan täyteen vihanneksia, juureksia, omenoita ja ties mitä hippineidin myymää yrttiteetä. Kaikki on luomua. Suomalaiset kaverini ovat nauraneet kun syön opiskelijaillalliseksi fasaanin jalkaa. Kai nyt syön kun se maksaa torilla saman verran kuin mikroateria Suomessa.

Paikalliset tulevat torille viettämään aikaa ja niin mekin ystäviemme kanssa nautimme siellä baristojen tekemästä kahvista ja vastaleivotuista leivoksista (ette enää ikinä halua mokkapaloja kun olette kerran maistaneet kunnon brownieta). Huomautan, että kyse on melko pienestä torista. Lontoon vastaavat ovat vielä paljon mahtavampia.

Brittitabloidilehtien lempiaiheita ovat maahanmuuttajat jotka saavat syyn niskoilleen lähes kaikesta, mutta tuskinpa moni britti haluaisi palata aikaan ennen chicken tikka masalaa joka on maan epävirallinen kansallisruoka. Minä en ainakaan haluaisi. Brittien vierailulla kannattaa nauttia huokeista ja hyvistä etnisistä ravintoloista, joita Suomessa voi sitten muistella kebabin äärellä. Intialaista, pakistanilaista, libanonilaista, iranilaista…opiskelijakin pystyy toisinaan nauttimaan ruokansa ravintolassa sillä hinnat eivät päätä huimaa, ja Elintarvikeviraston puuttuessa pelistä avohiiligrillit paistavat itämaiset lihavartaat silmien edessä ihanan meheviksi.
(Jos joku haluaa todeta edelliseen, että chicken tikka masala ei ole aitoa brittiläistä ruokaa, voi miettiä samalla, haluaisiko itse palata aikaan jolloin joimme Suomessa haaleaa liptonia huoltoasemalla ja ravintoloista sai villeimmillään pasta bolognesea eikä makaronia jauheliha-tomaattikastikkeessa. Monien tunnettujen ruokamaiden ”perinteikäs” ruokakulttuuri on yhdistelmä valloittajien makuja ja mausteita. On myös hyvä huomioida, että joissain maissa on paljon kylmempää kuin toisissa, ja tämä yksin rajoittaa viljelymahdollisuuksia ja siten myös ruokalajien kirjoa.)

Suosikkini! Riversiden torin kahvikojulla saa Cardiffin parhaan laten. Kojun omistaja työskentelee viikolla Lontoossa ”coffeehunterina” – hänen työnään on etsiä parhaita kahvilaatuja eri kahviloiden tarpeisiin.

Kouluruoasta kaikki alkaa

Kouluruoka on se asia josta brittien todella kuuluisi saada haukkuja, mutta onneksi eräs herra Jamie Oliver, tuo alaston kokki, on saanut paljon hyvää aikaan kampanjoillaan – britit eivät muuten aina ole Jamien valistuksesta kovin innoissaan, vaan valittavat, kun lapsilta evätään oikeus ranskanperunaan.

Jamien ansiosta monissa kouluissa on jo tarjolla melko terveellistä ruokaa, mutta esimerkiksi ystäväni, joka opiskelee Lontoossa, sanoo, että yliopiston ruokalassa on edelleen lähinnä pizzaa, ranskalaisia, hampurilaisia ja uppopaistettua-mitä-tahansa. Usein ruokalaa ei edes ole. Cardiffin yliopistossa ei ole mahdollista saada lämmintä kouluruokaa, mutta useimpien tiedekuntien rakennuksessa on pieni kahvio josta saa kolmioleipien lisäksi myös esimerkiksi sushi-pakkauksia, kuskussalaattia tai tomaattikeittoa jonka voi laittaa mikroon. Niin, eipä kuulosta paljon miltään kun miettii lapsuuden ja nuoruuden auvoa suomalaisen kouluruokalan patojen äärellä. Tarkoitan tätä siis oikeasti. On aivan mahtavaa, kun työpaikan ruokalassa saa kalapuikkoja, perunamuusia ja tartarkastiketta, ja tulee kouluajat mieleen.

Toinen jäätävä piirre brittiläisessä ruokakulttuurissa on ihmeellinen käsitys lounaasta. Suomessa lounas on usein lämmin ja täyttävä ateria (tai ruokaisa salaatti), mutta varsinkin brittiopiskelijoille lounas on usein ns. meal deal joka tarkoittaa käytännössä kolmioleipää ja pientä pussillista sipsejä. Mahdollisesti mukana on myös limu. Sipsejä saa myös täytettyjen leipien kyytipoikana ja niitä saatetaan murentaa esimerkiksi leivän väliin, ja ylipäätään sipsit nähdään jonkinlaisena aterian lisäkkeenä. Toisaalta sipsit myydään paljon pienemmissä pusseissa kuin Suomessa. Oli miten oli, on ärsyttävää kuunnella luennolla kun pienet raksupussit rapisevat.

Klimppisoppaa ja läskisoosia vai uppopaistettua makkaraa?

Tuntuu siltä, että Suomen maine huonona ruokamaana johtuu omituisista ruoista – läskisoosi, lörtsy, klimppisoppa, kalakukko ja riisipuurosta ja kovasta ruiskuoresta yhteen niputettu piiras karjalan mailta. Suomen kunniaksi täytyy kuitenkin sanoa, että ruokatottumuksemme ovat terveelliset ja lapsillemme syötetään koulussa tavallista kotiruokaa. Koulupolun jälkeen tyypillinen suomalainen tietää melko varmasti mikä on lautasmalli. Ruisleipä maistuu.

Britannian maine huonona ruokamaana sen sijaan johtuu käsittämättömän epäterveellisistä ruokailutottumuksista: monissa paikoissa myydään jopa makkaraa uppopaistettuna taikinakuoressa. Britanniassa, etenkin Lontoossa, on kuitenkin huomattava määrä hyviä ravintoloita ja kauppoja joista terveystietoinen voi tyytyväisenä valita. Hinnat ovat usein Suomea edullisemmat.

Berlusconi haukkui taannoin Suomen ruokakulttuuria, kuten kaikki tietävät. Se on hassua kun ajattelee, että Suomen epävirallinen kansallisruoka taitaa olla pizza, tai siis suomalaisittain pitsa. Tämän voi päätellä esimerkiksi pyöräretkellä Turun saaristossa, josta ei meinaa millään löytyä kunnon kalapöytää, mutta pitsaa on kaikkialla tarjolla.  Sääliksi käy ulkomaisia (ja suomalaisia) turisteja. Pitsoillakin on toki eroa: Roomassa nautittu Pizza ai Porcini on vähän erilaista kuin perus kebabpitsa joka tarjotaan oluen kyytipoikana suomalaisessa lähiöbaarissa. Porcini, eli tatit, ovat italialaisten rakastama ja suuresti arvostama ruoka-aine jota rahdataan Suomesta saapasmaahan vuosittain rekkatolkulla. Sitten suomalaiset turistit voivat nauttia paikan päällä herkullisista, italialaisista tattiruoista.

Blaencamel-kojun pojat myyvät Riversiden torilla oman tilansa luomuvihanneksia. He myös valmistavat tuotteistaan mm. punajuurihummusta, kirsikkatomaattikastiketta sekä tulista ja makeaa chilikastiketta.

Perinteet kunniaan

Suomen maine huonona ruokamaana saattaa siis hyvinkin johtua myös siitä, että Suomessa ei osata arvostaa omia, hienoja metsän antimiamme. Tämä palaa myös siihen aiemmin mainittuun suomalaisten vaatimattomuuteen. Jopa britit ovat onnistuneet brändäämään fish’n’chipsinsä niin, että Lontooseen ensimmäistä kertaa matkustava turisti haluaa maistaa tuota sanomalehtikäärössä tarjottavaa erikoisuutta (joka muuten on oikein tehtynä varsin hyvää).

Suomeen saapuvalle turistille sen sijaan sanotaan heti, että meillä ei ole hienoja perinneruokia (”ja Suomi on muutenkin niin tylsä maa”). Ulkomaiselle turistille ei myöskään tarjota tattipastaa, koska pastahan on italialaista. No, karjalanpiirakassakin on riisiä, ja riisiä ei viljellä Suomessa. Ja pastakin on muuten keksitty Kiinassa.

Tarjotaan turisteille maasta vedettyä lanttua multineen – se on aitoa Suomea!

Noona Bäckgren. Kirjoittaja on Iso-Britanniassa journalismia opiskeleva pestofriikki, joka oli kesällä 2012 työharjoittelussa SOK:lla.

Kuvat täältä.

Kommentoi